Onko diskurssietiikasta hyötyä tilanteessa kuin tilanteessa?

Edellisessä kirjoituksessani esittelin yleispätevää (tai ainakin sellaiseksi tarkoitettua) yhteisöviestinnän moraalioppia, jonka Rebecca Meisenbach on kehittänyt Habermasin diskurssietiikkaan nojaten. Diskurssietiikassa eettiseksi voidaan luokitella vain asianosaisten käymässä keskustelussa yksimielisesti eettiseksi arvioitu toiminta. Konsensus on siis eettisyyden edellytys.

Kun ajattelen oikean elämän etiikkaa koskevia keskusteluja ja väittelyitä, mieleeni tulee se, että ne eivät välttämättä läheskään aina päädy yksimieliseen lopputulokseen. Tarkoittaako tämä siis todellakin sitä, että vain hyvin harva organisaation toiminta, jonka eettisyydestä aivan kaikki asianosaiset ovat samaa mieltä, on oikein? Onko tällaista toimintaa edes olemassa? Tuntuu, että nykyään maailmasta löytyy jos jonkinmoista ajattelijaa ja että aina ilmenee vähintään yksi vastustava soraääni. Nämä yksittäiset oman tiensä kulkijat eivät tosin välttämättä ole joka kerta asianosaisia… Tai toisaalta, tekeekö pelkkä eriävä mielipide heistä asianosaisia, vaikkei heillä olisi juurikaan kosketuspintaa arvioinnin kohteena olevaan organisaatioon ja sen toimintaan?

Nyt pohdinta alkaa jo mennä aika pitkälle, eli palataan maan pinnalle. Organisaation ja sen sidosryhmien välisissä viestintätilanteissa asianosaisten käymä diskursiivinen keskustelu tai väittely voi päättyä konsensukseen tai erimielisyyteen.

Jos keskustelijat päätyvät konsensukseen, toiminnan eettisyys on helppo ratkaista. Tämä on ideaalitilanne, johon pääseminen ei Habermasin mukaan pitäisi olla kovinkaan hankalaa. Hän ehkä ajattelee, että keskustelussa kaikki relevantti tieto annetaan jokaisen asianosaisen saataville, ja tämä jaettu tieto johtaa aina yksimielisyyteen. (Tai näin ainakin Meisenbach veikkaa Jürgenin ajattelevan.)

Mikäli keskustelu kuitenkin päättyy erimielisyyteen, diskurssietiikan soveltamisesta yhteisöviestintään on Meisenbachin mielestä silti ollut hyötyä. Organisaatio ja sen sidosryhmät ymmärtävät diskursiivisen keskustelun myötä toisiaan paremmin kuin alussa. Organisaatio voi päättää pitäytyä suunnitelmassaan eli pysyä lausuntonsa takana ja ennakoida haasteita, jotka ovat mahdollisesti tulleet keskustelussa esiin. Sidosryhmät puolestaan voivat tehdä jatkossa keskustelussa saatuun tietoon perustuvia päätöksiä organisaation suhteen.

Vastaus tämän tekstin otsikon kysymykseen vaikuttaisi siis olevan: KYLLÄ!

Huh. Tulipa sitä taas pohdiskeltua vaikka mitä. Aamiaisvieraani Jürgen ja Rebecca (ehkä näin blogitekstin lopussa on jo sopivaa sinutella Meisenbachiakin?) vaikuttavat mietteliäiltä mutta yhtä kaikki hyväntuulisilta. Aamu on sujunut rattoisasti, ja kahvikupit ovat tyhjät. Kyllä muuten olikin hyvää kahvia!

Milla

Lähde:

Meisenbach, R. J. (2006). Habermas's discourse ethics and Principle of universalization as a moral framework for organizational communication. Management Communication Quarterly 20(1), 39–62.