Etiikkaa heti aamusta

Aamu lähti käyntiin hitaasti, enkä ehtinyt kunnolla pukeutua ennen aamukahvitreffejäni Jürgenin kanssa!?! Aamutakkiin kääriytyneenä astelen keittiöön, jossa herra jo odottelee minua. Silmäiltyään hetken pystyssä sojottavia hiuksiani ja unihiekkaisia silmiäni hän kaataa minulle höyryävän kuuman kupillisen kahvia. Kofeiini saa pian aistini terävöitymään ja ajatukseni kulkemaan. Tehokasta ajatuksenjuoksua tässä ehdottomasti kaivataankin, sillä aamun puheenaiheemme on hieman hankala käsittää. Jürgen haluaa kertoa minulle diskurssietiikasta, eli eettisestä periaatteesta, jonka hän on kehittänyt kommunikatiivisen toiminnan teorian rinnalla.

Habermas loi diskurssietiikkansa Kantin kategorisen imperatiivin pohjalta ja jatkoksi. Kategorinen imperatiivi on moraaliperiaate, jonka mukaan teko on hyvä ja oikein, jos siitä voitaisiin johtaa yleispätevä laki. Habermas kehittelee Kantin ajatuksia eteenpäin ja on sitä mieltä, että normi on pätevä, mikäli sitä voidaan puolustaa julkisesti ja diskursiivisesti. Normien pätevyyttä siis ikään kuin testataan diskursiivisesti. Kukaan ei Habermasin mukaan voi yksin päättää, onko normi oikein, vaan asiasta tulee keskustella yhdessä asianosaisten kesken, ja vasta koko joukon yksimielinen hyväksyntä tekee normista moraalisesti hyväksytyn. Tätä aidon diskurssin vaatimusta Habermas kutsuu universaalisuusperiaatteeksi (Principle U). Tarkempaa tietoa filosofin moraalikäsityksistä on esimerkiksi herran 90-luvun alussa julkaisemassa teoksessa Moral Consciousness and Communicative Action,  joka löytyy joiltakin osin Google Booksista.

Hyvä lukija, aloitko ihmetellä, miksi ryhdyimme Jürgenin kanssa yllättäen puhumaan etiikasta? Eettinen pohdinta kiinnostaa itseäni kovasti, ja onnekseni satuin törmäämään Rebecca Meisenbachin kirjoittamaan artikkeliin Habermas's discourse ethics and principle of universalization as a moral framework for organizational communication. Tekstissään Meisenbach ihmettelee, miksi organisaation toimintaan ja yhteisöviestintään ei oikein ole kehitelty yleispätevää moraaliteoriaa, vaan sen sijaan on ollut tapana luoda vain yksittäisiä tilanteita koskevia eettisiä sääntöjä. Hänen mukaansa akateemikkojen tulisi kuitenkin mieluummin aloittaa moraaliteorian kehittämisellä, minkä jälkeen he voisivat siirtyä käytännön etiikkaan.

Meisenbachin ajatukset vaikuttavat mielestäni oikein hyviltä. Vaikka erilaisia jo kehiteltyjä moraaliteorioita (esim. velvollisuusetiikkaa, seurausetiikkaa tai niiden alalajeja) voi hyvin soveltaa yhteisöviestinnän tarpeisiin, tuntuu järkevältä idealta luoda nimenomaan yhteisöviestinnän erityispiirteet huomioon ottava moraalioppi. Meisenbach vastaa artikkelissaan itse tähän tarpeeseen, mutta jatkan aiheesta lisää ensi kerralla. Stay tuned!

Jürgen vaikuttaa suhtautuvan varsin myötämielisesti näihin teorioidensa yhteisöviestinnällisiin sovelluksiin, ja hyvä niin. Hän iskee silmää, naurahtaa vielä kerran takkuisille hiuksilleni ja poistuu takavasemmalle. Jään itse vielä hetkeksi istumaan mielessäni yksi ajatus: Kylläpä aamut aina alkavat mukavasti Jürgen-herran seurassa.

Milla

Lähteet:

Meisenbach, R. J. (2006). Habermas's discourse ethics and Principle of universalization as a moral framework for organizational communication. Management Communication Quarterly 20(1), 39–62.

http://filosofia.fi/node/5305

Lisää kahvia, kiitos!

Jo useampaan otteeseen on kahvipöydässämme keskusteltu Habermasin julkisuuden rakennemuutos-teoriasta. Marian ja herra Habermasin kahvituokiolla keskusteltiin muun muassa siitä, mitä organisaation kannattaa muistaa liittyen sosiaaliseen mediaan ja yritysmaailman mahdollisiin kriisitilanteisiin. Itse aion tänään käyttää aamukahveillamme ajan hyödyksi ja keskustella Jürgenin kanssa yksityisen ihmisen mahdollisuuksista vaikuttaa julkiseen valtaan nykyaikana.

Habermasin rakennemuutos-teorian mukaan yksityisen henkilön mahdollisuus vaikuttaa julkiseen valtaan ei ole periaatteessa mahdollista. Hän esittää, että rakennemuutoksen myötä julkisuus ei olekkaan enää keskustelevan ja järkeilevän yleisön rationaalia tahdonilmausta, vaan eräänlaista ylhäältä päin tuotettua "spektaakkelia". Habermasin teorian mukaan julkinen keskustelu on siirtynyt erilaisten yhteiskunnallisten organisaatioiden sisälle ja niiden väliseksi. Kuitenkin eläessämme "some-vallankumouksen" aikaa, ovat keinot vaikuttaa monet. Kuten Mariakin jo julkisuuden rakennemuutosta käsittelevässä tekstissään sanoi, on sosiaalinen media antanut mahdollisuuden kenelle tahansa tuottaa sisältöä, ilmaista mielipiteitä ja pyrkiä vaikuttamaan. Ei siis ole mahdoton ajatus saada ääntänsä kuuluviin, iästä, asemasta tai asuinpaikasta riippumatta.

On ymmärrettävää, ettei pöydän toisella puolella istuva, yli kahdeksankymmenen vuoden ikäinen herrasmies ole täysin perillä nykyaikaisen sosiaalisen median mahdista. Selitän Jürgenille, että nykyajan sosiaalisen median palveluissa vaikutusvaltaiset henkilöt, aina poliitikkoja ja päättäjiä myöten, ovat meistä ja ideoistamme vain muutaman klikkauksen päässä. Kuitenkin sosiaalisessa mediassa myös raja sen suhteen, kuka on vaikutusvaltainen ja kuka ei, on melkoisen häilyvä. Maailman eniten Twitter-seuraajia on nimittäin teini-idoli Justin Bieberillä, eikä Top5:een tällä listalla mahdu kuin yksi politiikko, Amerikan presidentti Barack Obama. Voiko siis olla, että some-aikakaudella olemmekin kaikki samalla viivalla, kun on kyse vaikuttamisesta? Mikä loppujen lopuksi määrittelee sen, kuka on vaikutusvaltainen sosiaalisessa mediassa ja kuka ei?

Kahvikuppimme rupeavat olemaan jo tyhjillään, ja pyrinkin tiivistämään ajatukseni vielä Jürgenille. Mielestäni sosiaalinen media vaikuttamisen leikkikenttänä on mahdollisuuksia täynnä. Julkisuuteen on vuotanut prinsessatarinoita, joissa kotiäidit ovat saaneet hauskoilla twiiteillään tarjouksia komediasarjojen käsikirjottajilta, nuoret tytöt mallisopimuksia kotitekoisilla kuvillaan, ja teini-ikäiset lahjakkuudet (huom. Justin....) levytyssopimuksia webkameroilla kuvatuista cover-biiseistään. Niin, kuka olikaan se nuori herrasmies, jolla on yli 45 miljoonaa innokasta seuraajaa Twitterissä? Mitäs siihen sanot, Jürgen?

Sanni

Kohti organisaation ja sen yleisöjen välistä yhteisymmärrystä

Huomenta Jürgen! Täällä sitä taas ollaan sateisesta ja hyisen kylmästä aamusta "nauttimassa". Torstain kunniaksi tarjolla on vohveleita, vadelmia ja kermavaahtoa. Kaikkeen sitä opiskelijana tuleekaan ryhdyttyä, jotta Habermasin kaltaisen viisaan ajattelijan saisi houkuteltua aamiaispöytään keskustelemaan yhteisöviestinnästä. Noh, tie filosofin ajatuksiin käy vatsan kautta, vai miten se menikään…

Edellisillä aamukahveilla yhdistelin Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teoriaa yhteisöviestintään. Lupasin jatkaa siitä, mitä organisaatio voi tehdä, jottei se joutuisi aiheettoman kritiikin kohteeksi.

Voi olla, että tulin luvanneeksi liikoja pyrkiessäni houkuttelemaan teitä lukijoita pysymään kanavalla. Pahoittelut tästä, arvoisat lukijat – kyseessä oli hieman harhaan johtava teaser! Edellisessä tekstissä mainitsemani COPR-malli (Consensus-Oriented Public Relations), ei valitettavasti ole mikään ihmelääke, jolla organisaation ja sen yleisöjen välinen yhteisymmärrys saavutetaan tapauksessa kuin tapauksessa. COPR-mallilla ei myöskään voi naiivisti kuvitella estävänsä kaikkia mahdollisia konflikteja, koska niihin vaikuttaa moni viestinnän ulkopuolinenkin asia. Kaikki riippuu lopulta siitä, miten hyvin yleisöt saadaan ymmärtämään organisaation tavoitteet. Ymmärrysprosessin edesauttamiseksi voi kuitenkin antaa seuraavan vinkin: organisaation viestintä kannattaa pitää avoimena ja kaksisuuntaisena.

Mitä COPR-mallilla sitten voi tehdä? Vaikka mitä! Tai ainakin jotain… :) Mallin avulla voi suunnitella organisaation viestintää, ja se voi myös auttaa viestinnän arvioimisessa sekä erilaisten viestintään liittyvien projektien päätyttyä että niiden aikana. Suunnittelussa käydään läpi mallin osat kohta kohdalta, ja tavoitteena on selvittää, miten yleisöä saadaan informoitua tarpeeksi faktojen todenmukaisuudesta, viestijöiden luotettavuudesta ja organisaation intressien legitiimiydestä. Lisäksi suunnitteluvaiheessa mietitään, miten yleisölle saadaan järjestettyä mahdollisuus keskusteluun. Arviointivaiheessa sen sijaan pohditaan tiedotuksen ja keskustelun onnistumista. Tarkempi selostus ja kaavio COPR-mallista löytyvät Burkartin artikkelista, jota olen käyttänyt tämän tekstin lähteenä.

Palaan vielä edellisen tekstini Siltala-esimerkkiin. Tapauksen FIX-yritys voisi viestinnän suunnitteluvaiheessa pohtia seuraavia COPR-malliin liittyviä kysymyksiä:

• Miten relevantit faktat sillan romahtamisuhasta ja FIXin tavoitteista esitetään kyläläisille?

• Millä tavalla kyläläisille järjestetään mahdollisuus keskustella yrityksen laskelmien oikeellisuudesta ja koko projektin legitiimiydestä? Riittääkö paikallislehden mielipidepalstalla käytävä väittely vai olisiko tarpeen järjestää jopa jonkinlaisia keskustelutilaisuuksia?

Arviointivaiheessa FIX voisi pohtia esimerkiksi seuraavaa:

• Löysikö kaikki informaatio tiensä kyläläisille? Ovatko faktat kaikille selvät?

• Kyseenalaistettiinko kyläläisten keskusteluissa faktojen totuudenmukaisuutta, FIXin luotettavuutta tai FIXin intressien legitiimiyttä?

• Missä määrin FIX ja kyläläiset ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen faktojen totuudenmukaisuudesta, FIXin luotettavuudesta yrityksenä ja FIXin intressien legitiimiydestä?

Vaikka COPR-malli ja pelkkä viestintä eivät voi taikoa konflikteja pois, mallin mukaisella yhteisymmärrykseen pyrkivällä viestinnällä voidaan kuitenkin mahdollisesti estää konfliktien yltiöpäistä laajenemista.

Jürgen nyökyttelee tyytyväisenä pöydän toisella puolella, ja ottaa lautaselleen kolmannen vohvelin. Miten aika taas vierähtikään näin nopeasti?

Milla

Lähde:

Burkart, R. (2007). On Jürgen Habermas and public relations. Public Relations Review 33(3), 249–254.

Mitä organisaation kannattaa muistaa liittyen someen ja kriiseihin

Jaahas, Jürgen on taas keitellyt aamukahvit. Kaivan pakastimesta pullaa ja istun pöytään. Viimeksi kuuntelin ja ihmettelin; nyt aion jakaa hieman omia ajatuksiani ja jäädä odottamaan, mitä Jürgen niistä tuumaa. Olen pohdiskellut sosiaalisen median asemaa nykyaikaisessa julkisuudessa ja mielipiteiden muodostuksessa. Yhteisöviestinnän näkökulmasta kiinnostavaa on mm. se, miten sosiaalinen media toimii organisaatiolle kiusallisissa tilanteissa.

Heidi totesikin jo kirjoituksessaan, että Habermasin mukaan (poliittisen) julkisuuden alue on yksityisen ja julkisen vallan välissä. Tämän alueen tehtävänä on alistaa julkinen valta yksityisen sfäärin tarpeille. Ideaalitilanteessa ihmiset nousevat tähän julkisuuteen keskustelemaan avoimesti yhteisestä hyvästä. Tavoitteena on saavuttaa vapaan keskustelun kautta konsensus ilman vallan tai tradition pakotetta. Habermas ihannoi järkeä ja järkevien mielipiteiden syntyä ja uskoo, että keskustelun kautta syntyvä julkinen mielipidekin voi olla järkevä ja yleisen intressin mukainen. Hän puhuu diskursiivisesta tahdon muodostuksesta eli siitä, kuinka yhteinen tahto muodostuu avoimen, tasa-arvoisen ja pakottoman keskustelun kautta.

Nykyajan julkista keskustelualuetta edustaa monessa suhteessa sosiaalinen media. Kenellä tahansa on mahdollisuus tuottaa sinne sisältöä, lausua mielipiteitään, pyrkiä järjestäytymään ja vaikuttamaan. Voidaan toki olla monta mieltä siitä, onko somessa käytävä keskustelu tai siellä muodostettu mielipide Habermasin termein "järkevä" tai "yleisen intressin mukainen". Joidenkin mielestä Facebookia, saati keskustelufoorumeita harrastavat eivät ole järkeä nähneetkään. Toisaalta kriitikoilla ei ole tarjota toimivampiakaan vaihtoehtoja tälle nykyajan tavalle keskustella, verkostoitua ja vaikuttaa nopeassa tahdissa. Some-käyttäjien aktiivisuutta kuvannut 1-9-90 -sääntö on vanhentunut. Tämän säännön mukaan jopa 90% ihmisistä on somessa passiivisia. Nykyään katsotaan, että yli 70 % käyttäjistä on enemmän tai vähemmän aktiivisia, ja noin neljäsosa puolestaan täysin passiivisia.

Julkisuudessa olevilta organisaatioilta ja yhteisöviestinnän ammattilaisilta ajan tapa viestiä nopeasti sosiaalisessa mediassa vaatii erinomaisia reagointivalmiuksia. Passiivista vähemmistöäkään ei sovi unohtaa, sillä hiljaisuudestaan huolimatta sen edustajat lukevat ja muodostavat mielipiteitä ja asenteita. Kun jotain kiinnostavaa (etenkin kiusallisen kiinnostavaa) tapahtuu, tiedon räjähtäminen ympäriinsä alkaa usein juuri somesta. Tai sitten jokin uutismedia ehtii ensimmäisenä julkaista uutisen, joka sitten leviää verkostosta toiseen, kolmanteen ja takaisin. Ei tule mieleen montakaan tapausta, jossa varsinkaan ikävämmistä tapahtumista olisi ensimmäisenä tiedottanut niihin liitetty organisaatio itse: "Marimekko tiedottaa: Plagioimme - taas kerran - sori".

Vaikka somessa käytävä keskustelu voi joskus tuntua lähinnä ala-arvoiselta mässäilyltä, niin kriisiin joutuneen organisaation on pakko reagoida siihen ammattitaidolla. Pahinta yhteisön julkisuuskuvan kannalta on vetäytyä, vaieta, peitellä ja selitellä silloin, kun keskustelu riehuu kuumimmillaan. Organisaatio ei voi uskotella itselleen olevansa niin hyvämaineinen tai vahva, ettei sen tarvitse sanoa mitään. Julkisen keskustelun temmellyskentällä on hyväksyttävä kentän pelisäännöt ja mentävä leikkiin mukaan. Hiljaa oleminen ja yksipuolinen tiedottaminen ovat so last century. On osattava toimia nopeasti, kerrottava asiat totuudenmukaisesti, kuunneltava keskustelijoita ja vastattava heidän kysymyksiinsä. Ihmiset huomaavat välittömästi, jos heitä ei kunnioiteta tai kuunnella, mikä taas entisestään ruokkii kielteistä julkisuutta.

Jürgen on miettivän näköinen ja raivostuttavan hiljaa. Lienee parasta palata aiheeseen seuraavilla aamukahveilla.

Runoili: Maria

Lähteet:
 http://www.academia.edu/2522871/Jurgen_Habermas_ja_julkisuuden_rakennemuutos 
http://www.bbc.co.uk/blogs/bbcinternet/2012/05/bbc_online_briefing_spring_201_1.html

Habermasin teoria tiedonintresseistä

Ensimmäinen kahvitteluni Jürgen Habermasin kanssa sujui yllättävän mielenkiintoisesti. Nämä olivat päiväkahvit ja minä sain kahvihetkelläni tutustua Habermasin teoriaan tiedonintresseistä (1966).

Habermasin mukaan tieto on aina yhteydessä elämään, arvoihin, käytäntöön sekä subjektiin ja se on aina arvosidonnaista. Habermasin mukaan emme voi päästä täysin arvovapaaseen tutkimustietoon, koska tutkijan tiedon intressi ohjaa tutkimusta ja sen syntyä.

Habermas on erottanut tieteellisten lähestymistapojen mukaan kolme tiedonintressiä

• Tekninen tiedonintressi
• Hermeneuttinen tiedonintressi
• Emansipatorinen tiedonintressi

Tekninen tiedonintressi pyrkii todellisuuden hallintaan. Tällöin tieteen pyrkimyksenä on ainoastaan tieteen tuottaminen eikä tieto ole ihmisestä riippuvaista. Teknisessä tiedonintressissä tehdään myös tarkka ero subjektin ja objektin välille.

Hermeneuttisessa tiedonintressissä keskeisinä elementteinä ovat kieli ja pyrkimys kommunikaation ylläpitämiseen. Siinä ihmisen toiminnot pohjautuvat tämän tietoisuuteensa. Hermeneuttisessa tiedonintressissä luodaan ymmärrystä selittämällä toimintaa ja tällä helpotamme yhteiskunnallista toimimista.

Emansipatorisen tiedonintressin pyrkimyksenä on syventää tietoisuutta. Siinä ihminen tiedostaa, että on itse tuottanut kohtaamansa ilmiöt ja tästä seuraa todellisuuden muuttuminen. Tämän tiedonintressin avulla voimme kriittisesti arvioida todellisuutta ja lisätä vapautta kriittisen tarkastelun kautta. Toisaalta emme myöskään voi tiedostaa mitään uutta ennen kuin aikaisempi on tiedostettu.

Habermas on sitä mieltä, että jotta voimme päästä mahdollisimman lähelle objektiivista ja arvovapaata tutkimusta, tarvitsemme avuksemme tiedonintressejä. Hänen mukaansa tiedonintressejä tutkimalla löydämme subjektin ja objektin yhteyden. Siten pystymme helpommin pidättäytymään "erityisintresseiltä" ja paremmin tuottamaan objektiivista tietoa.

Tässä taas yksi kahvihetki Habermasin teorian autuisassa seurassa.

Melike

Lähteet:
http://193.167.122.14/Opari/ontTukiTutkimusotteet.aspx

http://www.xip.fi/tutkija/0301.htm
VIEA010 Tutkimuskurssi / sl-2013 / LM 

Miten kommunikatiivisen toiminnan teoria liittyy yhteisöviestintään?

Sannin tiistaisilla aamukahveilla Jürgen esitteli kommunikatiivisen toiminnan teoriaansa, joka selittää viestintäprosessia ja esittelee ihanteellisen kuvan viestinnästä. Teoria on totta kai mielenkiintoista luettavaa, mutta ainakin minä löysin aamu-unisen itseni pohdiskelemasta sitä, miten teoria oikeastaan liittyy nimenomaan yhteisöviestintään (eikä vain viestintään yleensä). Onneksi saamme tällä kertaa tietää lisää aiheesta, kuten Sanni jo aiemmin lupaili.

PR-työn ammattilaisten täytyy pitää aina mielessään yleisöjen mahdollinen kritiikki, joka voi koskea heidän edustamiensa organisaatioiden toiminnan ymmärrettävyyttä, todenmukaisuutta, luotettavuutta tai legitiimiyttä. Kritiikki voidaan kommunikatiivisen teorian mukaan esittää havainnollisen, teoreettisen tai käytännöllisen diskurssin puitteissa. Menestyksekkäässä julkisuustyössä organisaatio ja sen sidosryhmät ja yleisöt ovat yhteisymmärryksessä, tai ne ainakin saavuttavat konsensuksen kriisejä seuraavien korjausliikkeiden myötä. Tätä kutsutaan COPR-malliksi = Consensus-Oriented Public Relations. Habermasin teoriassa on kuvattu ihanteellinen viestintätilanne, johon julkisuustyön siis tulisi pyrkiä. Vaikkei täydelliseen ideaalitilaan pääseminen olekaan oikeassa elämässä mahdollista, ihanteen tiedostaminen voi auttaa organisaatiota viestintänsä kehittämisessä.

Palaset tuntuvat loksahtavan kohdilleen (jo ennen toista kahvikupillista!), mutta mitä Jürgen tästä kaikesta ajattelee? Herra ei voi varsinaisesti sanoa suunnitelleensa teoriaansa kommunikatiivisesta toiminnasta nimenomaan yhteisöviestinnän tarpeisiin. Teoria on kuitenkin jatkanut elämäänsä muiden akateemikoiden ajatuksissa, ja sen yhdistämisestä yhteisöviestintään edellä mainitulla tavalla saammekin kiittää Roland Burkartia. Kuinka selkeänä Jürgen itse näkee tämän yhteyden? Päätän kertoa miehelle asiaa valaisevan ja havainnollistavan esimerkin.

Siltalan kylän asukkaat ovat todella kiintyneitä pitäjän keskustassa sijaitsevaan 1800-luvun lopulla rakennettuun kauniiseen puusiltaan. Silta on ollut käytössä jo yli sata vuotta, ja se on ollut tärkeässä asemassa yhdistämässä joen eri puolille levittyneen kylän asukkaita. Sillan päällä on vihitty monta hääparia, ja melkein jokaisen edesmenneen siltalalaisen tuhkat on siroteltu sillalta alhaalla virtaavaan jokeen. Lähes kaikilla perheillä liittyy rakennelmaan rakkaita muistoja. Kylässä vastikään aloittanut rakennusalan yritys FIX on kuitenkin ilmoittanut asukkaille, että silta olisi syytä poistaa käytöstä heikentyneiden rakenteiden vuoksi ja että yritys vastaisi mielellään uuden sillan rakennustöistä – tietenkin korvausta vastaan. Ilmoitus aiheuttaa ymmärrettävästi suurta mielipahaa asukkaiden keskuudessa, ja siitä seuraakin kovaa kritiikkiä FIXille:

• Ovatko FIXin laskelmat sillan huonosta kunnosta oikeasti todenmukaiset? "Hyvin se silta on tähänkin asti kestänyt." (totuus)

• Onko FIX varmasti asiantunteva ja osaava yritys? "Se rakennusurakoitsija ei ole täkäläisiä, eikä ulkopaikkakuntalaisiin voi koskaan luottaa." (luotettavuus)

• Mahtaako FIXillä olla pelkästään itsekkäitä intressejä, sillä yrityshän saisi uuden sillan rakennusprojektista todella tuottavan urakan itselleen? "Niillähän on pelkästään oma lehmä ojassa!" (legitimiteetti)

Jos FIXin tiedottajat kykenevät poistamaan tai jopa estämään ennalta moiset epäilyt, sujuva viestintä ei häiriinny, jolloin organisaatio kykenee saavuttamaan tavoitteensa helpommin. Kerrottakoon vielä, että tämän kuvitteellisen esimerkin FIX-yrityksellä on täysin hyvät aikeet, eli silta on oikeasti romahtamassa. Yhteisymmärryksen saavuttaminen ja uuden sillan rakennustöiden aloittaminen siis palvelee myös kyläläisten intressejä.

Mitä organisaatio sitten voi tehdä, jottei se päätyisi edellisen esimerkin kaltaiseen itselleen epäedulliseen tilanteeseen, jossa sitä kritisoidaan aiheettomasti? Tästä saamme tietää lisää lähitulevaisuudessa. Nyt Jürgen ja minä joudumme rientämään eri suuntiin, mutta pian me taas kohtaamme aamuisissa tunnelmissa!

Tulevia aamuja odotellen,

 Milla

Lähde:

Burkart, R. (2007). On Jürgen Habermas and public relations. Public Relations Review 33(3), 249–254.

Aamu joka ei kestänyt päivänvaloa, saati Habermasin julkisuutta

Tuijotan läppärini näyttöä sen kalsean valon häikiessä silmiini. Guter Morgen mit Jürgen, anna mun kaikki kestää. Viereisen huoneiston läpi yön jatkuneet tupaantuliaiset sekä syliin kaatunut kahvi riittänevät puolustukseksi, kun kerron, ettei tänä aamuna päästetä Habermasin havaintoja helpolla.

Jatkan Marian avauspuheenvuoroa julkisuuden synnystä tarkempaan käsitteen pohtimiseen. Habermas näkee, että julkisuus on edellytys yhteiskunnalliselle elämälle ja demokratialle. Vaihtoehtoisia tarkastelukulmia on kaksi; yhtäältä voi mieltää julkisuuden kaikille avoimena tilana, jossa keskustellaan, muodostetaan mielipiteitä ja päätetään yhteisistä asioista. Toisaalta julkisuutta voi lähestyä periaatteena, jonka mukaan yhteiskunnallisen päätöksenteon luonne täytyy olla avoin ja keskusteleva. Tämä taas ruokkii yhteiskunnassa myös poliittista organisoitumista. Yhteiskunnallinen viitekehys on ollut olennainen osa habermaslaista julkisuuskäsitystä, jonka mukaan media on yksi julkisuuden keskeisistä instituutioista ja areenoista.

Kansalaisyhteiskunnan alue, jossa Marian aiemmin mainitsema julkiso pääsee vaikuttamaan, sijaitsee Habermasin mukaan yksityisen ja valtiollisen eli julkisen vallan välissä. Yksityisen alueen (joka sisältää muun muassa perhesuhteet ja kuluttamisen) Habermas on asettanut selkeästi erilleen julkisuuden alueesta. Yksityisen ja julkisen raja on kuitenkin oletettua huomattavasti häilyvämpi. Vastakohta-asettelua rakentavampi tapa ymmärtää julkisuus on mieltää se jatkumona, jossa asioiden paikkaa määritellään tapauskohtaisesti uudelleen.

Habermasin ajattelua leimasi myös dialogisen, yhteisessä ajassa ja tilassa tapahtuvan viestinnän ihannointi antiikin agorassa tai porvariston salongeissa. Samalla hetkellä hän väheksyi yksisuuntaista, ajasta ja paikasta irtautunutta joukkoviestintää. Modernin yhteiskunnan kehitykseen on kuitenkin kuulunut kiinteästi julkisuuden mediavälitteisyys, viimeistään television aikakaudesta lähtien.

Tämän lisäksi ajatus yhdestä ainoasta julkisuudesta on korvattu esimerkiksi näkemyksellä monista julkisuuksista, jotka syntyvät nousevien teemojen ympärille (esim. Aula & Åberg 2012).

Yhteisöviestinnän tieteenalan kannalta keskeistä olisikin ymmärtää julkisuus pikemminkin metaforisena tilana. Sen raaka-aineena on tapauskohtaisesti määräytyvät yhteiset puheenaiheet ja sitä muokkaavat mukana olevat ihmiset sekä organisaatiot toiminnallaan.

Tänään turinoi Heidi

Lähteet: Seppänen, Janne; Väliverronen, Esa 2012: Mediayhteiskunta. Vastapaino, Tampere.

Tekstissä mainittu Pekka Aulan ja Leif Åbergin artikkeli löytyy osoitteesta http://www.academia.edu/2394007/Blistering_Publicities_A_New_Challenge_for_Organizational_Communication_and_Public_Relations (Viitattu 20.9.2013)

Julkisuuden syntyä valaiseva kahvituokio

Kömmittyäni sängystä eräänä syksyisenä torstaiaamuna nenääni tulvahti keittiöstä kahvin tuoksu. Pöydän ääressä istui yllätysvieras: Jürgen Habermas oli saapunut kertomaan Julkisuuden rakennemuutos -teoksestaan ja jakamaan vuosikymmenten varrella muodostamiaan ajatuksia aiheeseen liittyen. Kahvinkin herra oli keitellyt, joten ei muuta kuin kuuntelemaan ja kommentoimaan.

Jürgen Habermas julkaisi ensimmäisen pääteoksensa, Julkisuuden rakennemuutoksen, vuonna 1962. Meidän tavisten ja semiälykköjen onneksi vaikeaselkoiseksi tunnustettu kirja suomennettiin vuonna 2004. Habermas kuvaa teoksessaan julkisuuden erilaisia vaiheita ja siihen vaikuttaneita tekijöitä historiassa. Hänen mukaansa jo antiikin Kreikassa ja Roomassa oli julkisen keskustelun sfääri, jolloin torilla eli agoralla harjoitettiin julkista politiikkaa, urheilua, kaupankäyntiä ja oikeutta. Tosin tähän julkisuuteen oli tulemista vain vapailla miehillä. Mutta kun Habermas kertoo antiikin julkisuuden kadonneen keskiajan pimeyteen, en voi välttyä ajattelemasta että parempi niukkakin julkisuus kuin ei mitään.

Varsinaisesti Habermas sijoittaa julkisuuden synnyn 1600- ja 1700-lukujen Englantiin, jolloin kansalaisyhteiskunta muodostui. Kehityksen taustalla vaikuttivat mm. maailmankaupan ja yksityisen tavarantuotannon laajeneminen, jotka loivat painetta tiedottamiselle ja uutisoinnille. Samalla lukutaito yleistyi ja lehdistö syntyi. Feodalismista siirryttiin vähitellen kapitalismiin ja uusi porvaristo alkoi vaatia itselleen oikeutta saada äänensä kuuluviin. Habermas viittaa lukutaitoiseen, osallistuvaan yleisöön käsitteellä julkiso (public). Julkiso voidaan määritellä myös yksityishenkilöiden muodostamaksi julkisuuden piiriksi. Julkiso eroaa passiivisesti vastaanottavasta yleisöstä (audience) juuri osallistumisensa ja vaikuttamisensa ansiosta.

Tässä vaiheessa aamullista kahvituokiotamme huokaisen ja kiitän. Habermasin (saisinkohan jo sinutella: Jürgenin) ajatuksista saa sittenkin jotain tolkkua. Lopetamme tällä kertaa tähän, mutta kiitän ja pyydän tulemaan kahville toistekin. Seuraavaksi aion nimittäin itse heitellä Jürgenille ajatuksiani sosiaalisesta mediasta nykyajan julkison temmellyskenttänä.

Auf Wiedersehen!

Maria

Lähde: http://www.academia.edu/2522871/Jurgen_Habermas_ja_julkisuuden_rakennemuutos (tässä yhteydessä on pakko kiittää Turun yliopiston tutkijaa ja luennoitsijaa Rauno Huttusta Habermasin ajatusten selkokielistämisestä.)

Kommunikatiivisen toiminnan teoriasta

Tehtyämme hieman tuttavuutta herra Habermasin kanssa, on nyt toisilla aamukahveillamme aika keskustella hänen kuuluisimmista ajatuksistaan. Tämän aamun kahvipöydässä keskustelumme aiheena onkin kommunikatiivisen toiminnan teoria.

Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teorian (1984, 1987) mukaan viestintä on aina moniulotteinen prosessi, jossa jokaisen osallistujan on hyväksyttävä ja ymmärrettävä tietyt universaalit vaatimukset ymmärtääkseen täydellisesti toisia osapuolia viestintäprosessissa. Nämä kriteerit, jotka mahdollistavat täydellisen ja katkeamattoman viestintätilanteen, ovat: Ymmärrettävyys (intelligibility), totuus (truth), luotettavuus (trustworthiness) ja legitimiteetti (legitimacy).

Habermas kuitenkin huomauttaa meille tämän olevan ainoastaan ideaali tilanne, mikä tapahtuu harvoin todellisuudessa. Tämän vuoksi hän on kehittänyt tietynlaisen korjausmekanismin, diskurssin (discourse), jonka mukaan kaikilla viestintätilanteessa mukana olevilla on mahdollisuus epäillä keskustelussa esiin tulevien väitteiden ja ilmauksien luotettavuutta ja paikkansapitävyyttä. Habermas erittelee teoriassaan kolme eri diskurssia:

• Havainnollistava diskurssi ('explicative' discourse), kyseenalaistetaan väitteen ymmärrettävyyttä esimerkiksi kysymällä "Mitä tarkoitat?"
• Teoreettinen diskurssi ('theoretical discourse'), kyseenalaistetaan väitteen totuus esimerkiksi kysymällä "Onko asia tosiaan noin?"
• Käytännöllinen diskurssi ('practical' discourse), kyseenalaistetaan toisen osapuolen toimintaa esimerkiksi kysymällä "Miksi teit näin?"

Kommunikatiivisen toiminnan teorian taustalla on Habermasin pyrkimys rakentaa ymmärrystä viestintäprosesseissa. Sen vaikutuksesta yhteisöviestinnän kehitykseen tullaan kuitenkin varmasti käsittelemään vielä myöhemmin aamuisissa keskustelutuokioissamme. Mielenkiinnolla jäämmekin odottamaan tulevia aamuhetkiä yhdessä Jürgenin kanssa.

Kirjoittanut Sanni

Lähteet:
R.Burkart / Public Relations Review 33 (2007)
http://filosofia.fi/node/5305

Ensimmäinen aamu Jürgenin seurassa

Tämän blogin kirjoittajat kokoontuvat seuraavina alkusyksyn perjantaiaamuina YVIA314-kurssille, jolla tutustutaan yhteisöviestinnän ajattelun ja teorioiden kehitykseen. Aikainen herääminen voi vaatia erityistä tsemppausta meiltä aamu-unisilta yliopisto-opiskelijoilta, mutta onneksi aamiaispöytäämme ilahduttaa eräs sosiologina ja filosofina tunnetuksi tullut saksalainen herra: pöydän toisella puolella aamukahviaan nimittäin siemailee Jürgen Habermas.

Habermasia pidetään yhtenä aikamme merkittävimmistä filosofeista, ja olemmekin todella kiitollisia siitä, että tältä eläkepäiviään viettävältä mieheltä liikenee meille muutama aamuinen hetki. Habermas syntyi Saksan Düsseldorfissa vuonna 1929, eli ikää herralla on jo 84 vuotta. 1950-luvun taitteessa Habermas opiskeli sekä Göttingenin, Zürichin että Bonnin yliopistossa, minkä jälkeen hän siirtyi kirjoittamaan B-väitöskirjaansa Johann Wolfgang Goethe -yliopistoon Frankfurt am Mainiin. Tuona aikana hän sai paljon vaikutteita Theodor Adornolta ja Max Horkheimerilta. Uransa alussa Habermas vaikutti Heidelbergin yliopistossa, mutta pian hän palasi Frankfurtiin jatkamaan Horkheimerin työtä filosofian ja sosiologian parissa. 1971 hänestä tuli Max Planck -instituutin johtaja, ja uransa viimeiset vuodet hän toimi professorina Frankfurtin yliopistossa.

Herran laaja kirjallinen tuotanto kattaa tekstejä yhteiskunnallis-poliittisisista kirjoituksista estetiikkaan ja epistemologiaan. Lisäksi hän on käsitellyt myös esimerkiksi kieleen ja viestintään sekä jopa uskontofilosofiaan liittyviä teemoja. Erityisen tunnettu Habermas on julkisuuden sfääriin liittyvästä teoriastaan sekä kommunikatiivisen toiminnan teoriastaan. Näistä jälkimmäinen toimii tämän blogin lähtökohtana, sillä tarkoituksenamme on tarkastella Habermasin ajatuksia nimenomaan yhteisöviestinnän näkökulmasta. Kiristäkäämme siis aamutakkimme vyöt ja kaatakaamme itsellemme toinenkin kupillinen kahvia, nyt nimittäin alkaa Hyvä Aamu Jürgenin kanssa.

Tämän postauksen runoili Milla

Lähteet:

http://plato.stanford.edu/entries/habermas/

http://filosofia.fi/node/5305

http://www.egs.edu/library/juergen-habermas/biography/