Etiikkaa heti aamusta

Aamu lähti käyntiin hitaasti, enkä ehtinyt kunnolla pukeutua ennen aamukahvitreffejäni Jürgenin kanssa!?! Aamutakkiin kääriytyneenä astelen keittiöön, jossa herra jo odottelee minua. Silmäiltyään hetken pystyssä sojottavia hiuksiani ja unihiekkaisia silmiäni hän kaataa minulle höyryävän kuuman kupillisen kahvia. Kofeiini saa pian aistini terävöitymään ja ajatukseni kulkemaan. Tehokasta ajatuksenjuoksua tässä ehdottomasti kaivataankin, sillä aamun puheenaiheemme on hieman hankala käsittää. Jürgen haluaa kertoa minulle diskurssietiikasta, eli eettisestä periaatteesta, jonka hän on kehittänyt kommunikatiivisen toiminnan teorian rinnalla.

Habermas loi diskurssietiikkansa Kantin kategorisen imperatiivin pohjalta ja jatkoksi. Kategorinen imperatiivi on moraaliperiaate, jonka mukaan teko on hyvä ja oikein, jos siitä voitaisiin johtaa yleispätevä laki. Habermas kehittelee Kantin ajatuksia eteenpäin ja on sitä mieltä, että normi on pätevä, mikäli sitä voidaan puolustaa julkisesti ja diskursiivisesti. Normien pätevyyttä siis ikään kuin testataan diskursiivisesti. Kukaan ei Habermasin mukaan voi yksin päättää, onko normi oikein, vaan asiasta tulee keskustella yhdessä asianosaisten kesken, ja vasta koko joukon yksimielinen hyväksyntä tekee normista moraalisesti hyväksytyn. Tätä aidon diskurssin vaatimusta Habermas kutsuu universaalisuusperiaatteeksi (Principle U). Tarkempaa tietoa filosofin moraalikäsityksistä on esimerkiksi herran 90-luvun alussa julkaisemassa teoksessa Moral Consciousness and Communicative Action,  joka löytyy joiltakin osin Google Booksista.

Hyvä lukija, aloitko ihmetellä, miksi ryhdyimme Jürgenin kanssa yllättäen puhumaan etiikasta? Eettinen pohdinta kiinnostaa itseäni kovasti, ja onnekseni satuin törmäämään Rebecca Meisenbachin kirjoittamaan artikkeliin Habermas's discourse ethics and principle of universalization as a moral framework for organizational communication. Tekstissään Meisenbach ihmettelee, miksi organisaation toimintaan ja yhteisöviestintään ei oikein ole kehitelty yleispätevää moraaliteoriaa, vaan sen sijaan on ollut tapana luoda vain yksittäisiä tilanteita koskevia eettisiä sääntöjä. Hänen mukaansa akateemikkojen tulisi kuitenkin mieluummin aloittaa moraaliteorian kehittämisellä, minkä jälkeen he voisivat siirtyä käytännön etiikkaan.

Meisenbachin ajatukset vaikuttavat mielestäni oikein hyviltä. Vaikka erilaisia jo kehiteltyjä moraaliteorioita (esim. velvollisuusetiikkaa, seurausetiikkaa tai niiden alalajeja) voi hyvin soveltaa yhteisöviestinnän tarpeisiin, tuntuu järkevältä idealta luoda nimenomaan yhteisöviestinnän erityispiirteet huomioon ottava moraalioppi. Meisenbach vastaa artikkelissaan itse tähän tarpeeseen, mutta jatkan aiheesta lisää ensi kerralla. Stay tuned!

Jürgen vaikuttaa suhtautuvan varsin myötämielisesti näihin teorioidensa yhteisöviestinnällisiin sovelluksiin, ja hyvä niin. Hän iskee silmää, naurahtaa vielä kerran takkuisille hiuksilleni ja poistuu takavasemmalle. Jään itse vielä hetkeksi istumaan mielessäni yksi ajatus: Kylläpä aamut aina alkavat mukavasti Jürgen-herran seurassa.

Milla

Lähteet:

Meisenbach, R. J. (2006). Habermas's discourse ethics and Principle of universalization as a moral framework for organizational communication. Management Communication Quarterly 20(1), 39–62.

http://filosofia.fi/node/5305